Nuori aloittelija vs. kokenut osaaja Linkedinissä

Linkedin: työnhaku ja urakehitys, osa 2

Mitä eroa on aloittelijan ja kokeneen osaajan Linkedin profiililla?

Nuori, työuraa aloittava henkilö myy potentiaalia, positiivista persoonaa ja innokasta halua oppia uutta. Mutta mitä ihmettä sitten myy kokenut osaaja, joka on ollut työelämässä 10 – 20 – 30 vuotta?

 

Koko maailma on hullaantunut nuoruuteen, kauneuteen ja huolettomaan menoon. Miten tämä sopii silloin jos kilometrejä on jo mittarissa?

Kokenut osaaja on erilainen tapaus ja merkittäviä eroja on ainakin 4 kpl.

1) Kokeneella osaajalla on konkreettista osaamista ja konkreettisia näyttöjä. Eli matkalla on tehty monenlaista työtä. Näistä tehtävistä pitää poimia ne kokemukset, joista voisi olla hyötyä seuraavassa työssä tai työpaikassa. Nämä kokemukset sekä hankittu osaaminen pitää esittää selkeästi ja johdonmukaisesti Linkedin profiilissa. Mitä on tehty, mitä siinä opittiin, minkälaisessa kontekstissa ja ennen kaikkea mitä saatiin aikaan. Lisäksi aina kannattaa kertoa, mikä oli oma rooli ja oma osuus saavutuksista.

2) Työtehtävissä yksi suurimpia menestyksen indikaattoreita on se, kuinka hyvin henkilö tuntee itsensä. Eli kokemukseen liittyen hiljainen oletus on, että matkalla henkilö on oppinut tuntemaan itsensä sekä ennen kaikkea sen missä on hyvä ja missä taas ei. On suhteellisen luonnotonta (toki yleistä), että työnhakija ei tiedä oikeasti mitä haluaa. Erityisesti tämä pätee kokeneeseen osaajan. Matkaa on jo tehty, mutta opittiinko itsestä mitään?

3) Aikuisen ihmisen oppimisesta on monta teoriaa. Yksi hyvin suosittu on 70 – 20 – 10 teoria. Eli lyhyesti 70 % oppimisesta tapahtuu omakohtaisesta tekemisestä eli tekemällä oppimisesta. 20 % oppimisesta tapahtuu toisilta henkilöiltä. Oppiminen toisilta onnistuu vaikkapa tiimityössä tai saadun palautteen pohjalta. Ja lopuksi vain 10 % oppimisesta tapahtuu tämän teorian mukaan muodollisessa koulutuksessa. Oletetaan, että tämä teoria on edes suurin piirtein oikeassa ja verrataan sitä kokeneiden osaajien Linkedin profiileihin. Kertooko 70 % profiilista omasta tekemisestä ja omasta tekemisestä oppimisesta? Onko profiilissa mukana se, mitä on opittu toisilta ja mitä vaikkapa saadusta palautteesta on opittu? Vai onko tilanne se, että tämän teorian 10 % eli muodollinen opiskelu on ylipainotettu profiilissa?

4) Yleinen harha on se, että pyritään hakemaan tehtävään kuin tehtävään paras potentiaali, joka sitten vie yrityksen tähtiin… Todellisuudessa usein miten haetaan henkilöä, joka pystyy varmuudella suoriutumaan ajatellusta tehtävästä hyvin. Kokeneen osaajan kohdalla vielä siten, että etsitään mahdollisimman ”valmista tuotetta” eli henkilöä, joka onnistuneesti hoitaa tehtävää heti kun sopimus on allekirjoitettu. Kun tämä päälle vielä lisätään se, että halutaan mahdollisimman varmasti onnistua (jokainen rekrytointi on hirveän kallis ja kauhea riski!) päädytään usein tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin. Mieluummin tylsä, turvallinen ja riskitön kuin mieletön potentiaali, joka vain uinuu odottamassa toteutumistaan. Ja profiileita lukevat HR-ihmiset eivät yleensä ole yrityksen halukkaimpia riskin ottajia?!

Jos et ole varma onko Linkedin profiilisi kunnossa; lataa tästä ilmainen opas Linkedin käytöstä työnhaussa ja urakehityksessä!

T. Kari

Similar Articles

Nuori aloittelija vs. kok... Linkedin: työnhaku ja urakehitys, osa 2 Mitä eroa on aloittelijan ja kokeneen osaajan Linkedin profiililla? Nuori, työuraa aloittava henkilö myy potentiaalia, positiivista persoonaa ja innokasta halua oppia
Miksi puhelin ei soi? Työnhaku, urakehitys ja headhunting, osa 2   Lähetit CV:si headhunterille jo 2 kuukautta sitten, mutta sen jälkeen ei pihahdustakaan, paitsi heti saatu automaattivastaus: ”Kiitos, olemme vastaanottaneet CV:si…”
Mutta mitä sanoi headhun... Työnhaku, urakehitys ja headhunting, osa 3   Mutta mitä sanoi headhunter? Tapasin tutun headhunterin, joka on myös aika suuren headhunting firman toimitusjohtaja. Tapaaminen liittyi ihan muuhun asiaan,
Totuus ja Linkedin profii... Linkedin: työnhaku ja urakehitys osa 3   Totuus, koko totuus ja eikä mitään muuta kuin totuus, kuuluu amerikkalaisten tv-oikeussarjojen valanvannonta. Pitääkö samalla perusteella tehdä Linkedin profiili?  
Pakko olla Linkedinissä! Linkedin: Työnhaku ja urakehitys, osa 1 700 000 suomalaista on Linkedinissä, mutta onko siitä hyötyä?   Tein lyhyen ja täysin epätieteellisen tutkimuksen Linkedinin käytöstä työnhaussa ja urakehityksessä.
Headhunter ei ole ystäv... Työnhaku, urakehitys ja headhunting, osa 1 Headhunter ei ole hankkimassa sinulle töitä, vaan etsimässä yritykselle yms. tärkeään tehtävään mahdollisimman hyvän ehdokkaan. Totta kai headhunterit tarvitsevat hyviä kandidaatteja.